The bus does not give any change, darling!

Uusi maanantai on näköjään täällä taas ja aika tehdä pientä vuodatuksen poikasta.

Viime viikkoon mahtu niin puhelimen hajoamista kuin korjaamista, kriisejä, paikallisbussilla kulkemisen opettelua ja vääriä hälytyksiä. Mahtavaa!

Alotetaan vaikka siitä että jokainen viikko täällä tuntuu vierähtävän nopeasti uusia asioita oppiessa. Itelleen pitää välillä muistuttaa että tämä on nyt se koti, eikä parane ajatella että sitten kun pääsen 'kotiin' eli Suomeen. Tää tunne varmaanki johtuu siitä et mä en viel täällä erota et mikkä on esim. niitä vaarallisia katuja ja mistä mikin asia löytyy, kaupunki on vielä aivan vieras.

(tästä tulikin mieleen et pitää mennä hakeen stockalta uus asiakasomistaja kortti ku hajotin senkin)

Siis tosiaan hajotin jotenkin onnistuneesti puhelimeni ja sain sen myös korjattua käymällä local apple-korjaamolla! Wuhu! Tosin ensin kuvittelin käveleväni sinne mestaan koska kartasta katsottuna se ei ollut nii pitkän matkan takana.. VÄÄRIN! Kävelin semi sateessa n. 1h 45 min ja luovutin. Palasin kotiin ja päätin et seuraavana päivänä hoidan sen. Katsoin Google mapsin kautta miten sinne pääsee julkisilla ja otin härkää sarvista ja käytin bussia. Olen siis ennenki täällä busseillu, mutta viime kerralla mun kämppikset oli aika lailla ne jokka hoiti koko härdellin. Nyt mun oli vaa selvittävä; otettava oikea bussi ja kerrottava oikea osote jonne jään plus vielä jäädä oikealla pysäkillä. Tää kuullostaa varmasti monen helsinkiläisen korvaan todella ahdistavalta, sillä kukapa ei rakasta Repa Reittiopasta joka kertoo minuutilleen mihin mennä ja missä jäädä pois. Plus koko metrojen ja ratikoiden ihana ulottuvuus!! Täällä sitä ei ole. Täällä mennä kylmällä faktalla, kylmä märkä kala vasten kasvoja. Glasgown tärkein bussisääntö on että sulla on AINA, siis _AINA_ tasa raha mukana, täällä ei ole sellasta käytäntöä kuin että kuskilla olisi vaihtorahaa. Noh se viivästytti mun matkaani vain 30 min mut silti.. karua.

Myös puhelimen korjauksessa sai käyttää huumoria. Ensinnäki nähtävämmin puoli Glasgowta oli rikkonut läppärinsä, puhelimensa tai podinsa juurikin samana vloppuna kuin minä. Eli ei muuta ku jonoon vaa. Olin vakuuttunu et puhelin jäisi sinne vähintään viikoksi ihmeteltäväksi, mutta sit ku tuli mun vuoro ja kerroin puhelimen henk.koht helvetistä osasi paksulla skottimurteella puhuva pakistanilainen herra kuulemma korjata vian 20 minuutissa. Mua pyydettiin istumaan alas ja odottamaan. How nice. Tässä vaiheessa tietenki unohtu kysyä sitä hinta-arvioo ja että mikä puhelimen ongelma oli. Eli istuttuani alas alkoi sellanen semi paniikki siitä että pystytäänkö puhelinta a) korjata ja b) mitä se maksaisi.

Loppu hyvin kaikki hyvin, luulisin. Mun vuoro tuli ja kassalle päästessäni tietenkin kysyin että mikä puhelimen oli, ja paniikissani olin täysin unohtanu että tämä pakistanilainen ei heiluttele päätään eikä vaihda T-kirjaita D:ksi. Huhu! Saman tien ku herra avas suunsa nii multa meni kaikki ohi.. aivan kaikki. Kuvitelkaa sitä hetkeä elämässänne ku ootte hämmentyny, hämmentyny nii julmalla asteella. Tuijotatte eteenne ja mielessänne käy kysymys: MITÄ!?? mutta jatkatte vaa hymyilyä. Jokin sisällä vaa kuolee. Odotin tietty et herra hymähtää, joka on täällä vähän sellanen lopettamisen merkki, myös sellanen henkäys "ay" kertoo siitä et tuli piste. Tyhmyyttäni menin jatkamaan kysymyksiäni. Kysyin korjauksen hintaa. En ymmärtäny. Kuvittelin kuulleeni että se on 295-395 puntaa. Luoja varjele, saisin uuden puhelimen sillä hinnalla. NITROTNITROT!

Heh, hinnaks osottautukin 30puntaa ja edelleenki epätieto puhelimeni traumasta.

Bussilla kotiin tulo oli tietty hemmetisti paljon helpompaa, tosin jouduin odotteleen hieman pitempään pysäkillä mutta sainpa ainakin nähdä vilauksen skottihäiden vastaanotosta. Pysäkkiä vastaapäätä sijaitsi iso hotelli jonka aulaa kaiketi käytetään juhlatilana. Isot ikkunat, hieman hämärä ja valot sisällä. Ah! Täysi näkyvyys. Miehillä kiltit päällä ja naisilla ihmeellisiä mekkoja.

Täällä on kuulemma sanonta et "Skinny girls think they're chubby, chubby girls think they're fat

and obese girls think they're supermodels". Tämä oli kyl nii totta niissä häissä!

Ainiin olen täysin unohtanut kertoa sen pienen faktan! Olen virallisesti alottanut VOIMISTELUN! Kyllä musta tulee huono aikuisvoimistelija, rumissa trikoissa. That's me!

Ryhmä on pieni mutta todella mukava. Tyttö joka vetää ryhmää on todella johdonmukanen opettamisessa ja kaikki käydään läpi. En oo ennen tiennyt kuinka huono oon ollu kuperkeikoissa, mutta täytyy sanoa että mua myös pelottaa hieman tehdä kuperkeikkoja. Siinä voi taittaa niskansa.

Ensimmäisen voimistelutunnin jälkeen, en päässy portaita kunnolla alas, lähinnä tulin niitä sikiöasennossa alas.. (if you know what i mean) ja vielä viikonloppuna tuntu että reisilihakset repee jos yritän yhtään mitään erikoista. Oon kuitenkin menossa huomenna uudestaan tunneille, intoa puhkuen! Ajattelin myös kokeilla koulun muita liikuntaklubeja!

Tääl on myös kaikkia tosi nörtti klubeja, kuten filmiklubi ja valokuvausklubi jonne ajattelin ehkä mennä pyörimään. Ihan vaan huvikseni.

Siinä se taas oli, viikon annostus!

Elämä on jälleen voittanut ja valo tunnelin päässä tuntuu kirkastuvan!

Mietiskelen jo uusia kriisien aiheita sekä kouluhommia. Ne kaikki pitää tehdä.

(eniten haaveilen kai tällä hetkellä iphone 5:sta.. en tosin tiedä miksi, anyone else?)

Keep you posted!

ShantiShanti!

M