Huh taas otettu lento Suomesta etelään, näin hyvästi etelän talviaikaan mutta enigeis, ja vuosi Chilen Santiagossa starttaa!
Lennot sinällään tuttua kauraa. Silmät kiinni jo ennen takeoffia ja seuraavan kerran herään joko ruoan tuoksuun tai touchdowniin, mikä sinällään on suht helppoa matkustamista. Tällä kertaa tosin ensimmäistä kertaa koin olevani liian.. pitkä.. istuimiin. Tai siis. Ennen en ole kärsinyt ongelmasta "miten päin olla että sääretkin(niin ne 50cm mun vartalosta) mahtuu jonnekin" mutta nyt sain todella etsiä itselleni asentoa jossa jalat ja koko alavartalo ei olis puutunut.. Joko penkkirivien välit on taas lyhentyneet tai sitten mä olen kasvattanut 0,5cm lisää!
En ollu ennen reissua kauheen aktiivinen asioitteni hoitamisessa joten esimerkiksi viisumin hakeminen tapahtui viikkoa ennen lähtöä ja tavaroiden karsiminen ja pakkaus viikonloppua ennen lähtöä. Eli siis perus kunnon reissaaja. Asuntoasioista en edes Suomessa ollessani halunnut keskustella.. ajatellen että painajainen se kuitenkin on. Ehkä tämä 'Herran haltuun' -tapa oli oikea asenne lähestyä tätä maata sillä mitään moitittavaa en ole vielä löytänyt!
Ensinnäkin se tunne kun istuu koneessa matkalla aivan tuntemattomaan jännärikakkaahdistus kurkusta pikkuvarpaaseen asti, ajatellen että kun saapuu paikalle tulee oleen pieni painajainen taistella ittensä lentokentältä centroon paikallisten pirssikuskien ja muiden mielitiettymamujen kanssa, voin kertoo ahdistaa sillain asteikolla 5-10 n. 23. Ja se tunne kun saapuu toiselle mantereelle odottaa spostissa viesti siitä että sohva on aina valmiina ja huonekin löytyy vuokrattavaksi n. kuukaudeksi! Ensimmäistä kertaa en osaa laittaa sanoiksi sitä kiitollisuuden määrää joka sisällä vaa loistaa kuinka ahdistusmittari muuttuu partymittariksi ja kuinka uskaltaa jo sanoa ekat espanjansa Uuno Epsanjassa -teeman mukaisesti.
Tietenkin minivänissä jonka otin keskustaan lentokentältä istui jo valmiiksi ystävällisyyttä ja kansainvälisyyttä hehkuva nuori espanjanopettajatar joka halusi kovasti auttaa ja joka varmasti tulee lähipäivinä saamaan sähköpostia muuan neiti Gathuolta. Asiat sujuivat ku rasvattu. Maahan saapumisessakaan ei tarvinnut tapella viisumieni kanssa tai ottaa lisä mugshotteja tai edes sanoa sanaakaan lokaalia kieltä. Hola! ja sitä rataa..
Ystäväni E omaa aikamoisen ystäväpiirin, jonka avoin syli ja lämmin vastaanotto on mykistänyt tämän tytön aivan totaalisesti. Tälläkin hetkellä istun heidän sohvallaan kuuman suihkun, kahden aterian ja pitkään kestäneen keskustelun jäljiltä epävarmana siitä että tuleeko halua palata Suomeen ollenkaan (noh ehkä kaikki ajallaan.. onhan siellä kultaakin kalliimpia asioita minulle). Tytöt I ja N asuvat hienolla seudulla ja ovat kutsuneet sohvallensa 3 yöksi jonka jälkeen voin asua I:n huoneessa seuraavat 3viikkoa kunnes löydän oman soppeni tästä kaupungista. Olo on niin helpottunut etten ole varma miten voin heitä kiittä. Olen luvannut tehdä suomalaista junttiruokaa elikkäs nääs makaroonilooraa heille heti sopivan ajankohdan sattuessa. Vähintä mitä voin tehdä tälläisen kultaisuuden edessä. AMEN.
Jos päiväni ei vielä ole ollut kyllästetty Sí ja No sanoilla ja puoliymmärtäväisellä nyökkäyksellä ja yrityksillä aloittaa keskustelut mieluusti englanniksi ei espanjaksi niin tämän kruunasi sohva-asuntoni siivojatar! Nainen kuin veistos, noin niinkuin henkisellä meiningillä. Papatus kuin pikkukiinalaisista konsanaan, tosin pehmeemmällä paukkeella. Vielä kolmannellakaan kerralla hän ei suostu käsittämään että oma espanjani kattaa hyvin pienen osan siitä mitä hän juuri on minulle puhunut. Ymmärrän kohdat averdad, chino ja de nada. Eli en ole ihan varma mistä on nyt puhuttu. Mutta hän on iloinen, antaa poskipusun ja jatkaa toimintaansa lauleskellen ja puhuen samalla, nyt en vain tiedä kelle.
Vieläkin on käsittämätöntä kuinka olen toisella puolella palloa vieraalla sohvalla jossa olo on kuitenkin kotoinen. Tytöt ovat ultimaattisen mukavia ja haluavat keskustella ties mistä ja saada minulle mahdollisimman kotoisan olon. Tunne on mahtava! Haluan että jokainen tulee Chileen ja kokee saman. Mama ei huolta, aamuöinen itku on vaihtunut jo hymyyn ja tiedän että Suomi pysyy paikallaan vielä seuraavat 2 vuotta kun taas asetun sinne, luultavasti.
Haluisin vielä tämän päivityksen päätteeksi kiittää kaikkia ihmisiä tästä kesästä. Se oli maaginen ja tunnen itseni todella onnekkaaksi kun minun ympärilläni on niin paljon mahtavia ihmisiä, kenen ansiosta itsekin hehkun. Ja erityisesti sinä, tiedät kyllä, olet tukenut ja antanut niin paljon etten usko että tiedät itsekään!
Lennot sinällään tuttua kauraa. Silmät kiinni jo ennen takeoffia ja seuraavan kerran herään joko ruoan tuoksuun tai touchdowniin, mikä sinällään on suht helppoa matkustamista. Tällä kertaa tosin ensimmäistä kertaa koin olevani liian.. pitkä.. istuimiin. Tai siis. Ennen en ole kärsinyt ongelmasta "miten päin olla että sääretkin(niin ne 50cm mun vartalosta) mahtuu jonnekin" mutta nyt sain todella etsiä itselleni asentoa jossa jalat ja koko alavartalo ei olis puutunut.. Joko penkkirivien välit on taas lyhentyneet tai sitten mä olen kasvattanut 0,5cm lisää!
En ollu ennen reissua kauheen aktiivinen asioitteni hoitamisessa joten esimerkiksi viisumin hakeminen tapahtui viikkoa ennen lähtöä ja tavaroiden karsiminen ja pakkaus viikonloppua ennen lähtöä. Eli siis perus kunnon reissaaja. Asuntoasioista en edes Suomessa ollessani halunnut keskustella.. ajatellen että painajainen se kuitenkin on. Ehkä tämä 'Herran haltuun' -tapa oli oikea asenne lähestyä tätä maata sillä mitään moitittavaa en ole vielä löytänyt!
Ensinnäkin se tunne kun istuu koneessa matkalla aivan tuntemattomaan jännärikakkaahdistus kurkusta pikkuvarpaaseen asti, ajatellen että kun saapuu paikalle tulee oleen pieni painajainen taistella ittensä lentokentältä centroon paikallisten pirssikuskien ja muiden mielitiettymamujen kanssa, voin kertoo ahdistaa sillain asteikolla 5-10 n. 23. Ja se tunne kun saapuu toiselle mantereelle odottaa spostissa viesti siitä että sohva on aina valmiina ja huonekin löytyy vuokrattavaksi n. kuukaudeksi! Ensimmäistä kertaa en osaa laittaa sanoiksi sitä kiitollisuuden määrää joka sisällä vaa loistaa kuinka ahdistusmittari muuttuu partymittariksi ja kuinka uskaltaa jo sanoa ekat espanjansa Uuno Epsanjassa -teeman mukaisesti.
Tietenkin minivänissä jonka otin keskustaan lentokentältä istui jo valmiiksi ystävällisyyttä ja kansainvälisyyttä hehkuva nuori espanjanopettajatar joka halusi kovasti auttaa ja joka varmasti tulee lähipäivinä saamaan sähköpostia muuan neiti Gathuolta. Asiat sujuivat ku rasvattu. Maahan saapumisessakaan ei tarvinnut tapella viisumieni kanssa tai ottaa lisä mugshotteja tai edes sanoa sanaakaan lokaalia kieltä. Hola! ja sitä rataa..
Ystäväni E omaa aikamoisen ystäväpiirin, jonka avoin syli ja lämmin vastaanotto on mykistänyt tämän tytön aivan totaalisesti. Tälläkin hetkellä istun heidän sohvallaan kuuman suihkun, kahden aterian ja pitkään kestäneen keskustelun jäljiltä epävarmana siitä että tuleeko halua palata Suomeen ollenkaan (noh ehkä kaikki ajallaan.. onhan siellä kultaakin kalliimpia asioita minulle). Tytöt I ja N asuvat hienolla seudulla ja ovat kutsuneet sohvallensa 3 yöksi jonka jälkeen voin asua I:n huoneessa seuraavat 3viikkoa kunnes löydän oman soppeni tästä kaupungista. Olo on niin helpottunut etten ole varma miten voin heitä kiittä. Olen luvannut tehdä suomalaista junttiruokaa elikkäs nääs makaroonilooraa heille heti sopivan ajankohdan sattuessa. Vähintä mitä voin tehdä tälläisen kultaisuuden edessä. AMEN.
Jos päiväni ei vielä ole ollut kyllästetty Sí ja No sanoilla ja puoliymmärtäväisellä nyökkäyksellä ja yrityksillä aloittaa keskustelut mieluusti englanniksi ei espanjaksi niin tämän kruunasi sohva-asuntoni siivojatar! Nainen kuin veistos, noin niinkuin henkisellä meiningillä. Papatus kuin pikkukiinalaisista konsanaan, tosin pehmeemmällä paukkeella. Vielä kolmannellakaan kerralla hän ei suostu käsittämään että oma espanjani kattaa hyvin pienen osan siitä mitä hän juuri on minulle puhunut. Ymmärrän kohdat averdad, chino ja de nada. Eli en ole ihan varma mistä on nyt puhuttu. Mutta hän on iloinen, antaa poskipusun ja jatkaa toimintaansa lauleskellen ja puhuen samalla, nyt en vain tiedä kelle.
Vieläkin on käsittämätöntä kuinka olen toisella puolella palloa vieraalla sohvalla jossa olo on kuitenkin kotoinen. Tytöt ovat ultimaattisen mukavia ja haluavat keskustella ties mistä ja saada minulle mahdollisimman kotoisan olon. Tunne on mahtava! Haluan että jokainen tulee Chileen ja kokee saman. Mama ei huolta, aamuöinen itku on vaihtunut jo hymyyn ja tiedän että Suomi pysyy paikallaan vielä seuraavat 2 vuotta kun taas asetun sinne, luultavasti.
Haluisin vielä tämän päivityksen päätteeksi kiittää kaikkia ihmisiä tästä kesästä. Se oli maaginen ja tunnen itseni todella onnekkaaksi kun minun ympärilläni on niin paljon mahtavia ihmisiä, kenen ansiosta itsekin hehkun. Ja erityisesti sinä, tiedät kyllä, olet tukenut ja antanut niin paljon etten usko että tiedät itsekään!
