tiistai 24. syyskuuta 2013

Permisso!

Noniin, olen ollut todella huolimaton ja "unohtanut" kirjoittaa blogiini syystä x. Oon monasti miettinyt että nyt kirjoitan, mutta esim. flunssa ja muut jutut ovat "estäneet"..

Olen tehnyt tämän 2kk aikana aikamoisia huomioita ja joskus kun niistä puhun muille vaihtareille he eivät ole edes huomanneet moista. Lie mistä johtuu..

Tunnustan! Minä tuijotan ihmisiä! En tuijota siksi että joku olisi typerän tai oudon näköinen, mutta silkasta uteliaisuudesta minä teitä katselen ja mittailen.

Ensinnäkin, olen huomannut tämmöisen pienen seikan täkäläisissä naisissa! Uskomatonta ettei Chilessä paljoa popsita vihanneksia mutta silti naiset eivät tunnu kantavan extraa lanteillaan eivätkä vyötäröillään! Myöskään rumia peppuja täällä ei pyöri. Vaikka ei sinällään, jokainen peppu on kaunis peppu. Eikös vain!?

Toisesta sukupuolesta voin sen verran avata että JIISUS näillä miehillä on tukkaa!! Täällä lähes poikseutta tunnistaa Eurooppalaisen miehen, koska a)hän kaljuuntuu ja b) antaa parran kasvaa.
Täällä kuljetaan posket sileinä ja tuuhea tukka lyhyeksi leikattuna. Paljoa en pitkätukkaisia miehiä enkä poikia täällä ole bongannut.. nyt aloin miettimään että onko Suomessa heitä paljon. Mihin vertaankaan??

Kauppakierrokset täällä on myös erittäin mielenkiintoisia. Useimmiten uusissa paikoissa muodostuu ongelmaksi oikeiden hyllyjen löytäminen. Täällä myös tuotteiden ulkonäkö ja moninaisuus sekoittaa. Nakit (erityisesti kananakit) ovat pitäneet mut hilpeänä. Myös pusseihin pistetyt marmeladit saavat multa maininnan. Olen myös suurena kananmunien ystävänä tavannut extra white munia. Mitä ikinä tuo extra white tarkoittaakaan..

Julkisesta liikenteestä voin sen verran avata että kyllä, täysi metro ei ole mikään vitsi. Täällä kun metro on täynnä, se on täynnä. Tarkoittaen että ihmiset sulloutuvat täyteen metroon tietäen että eivät mahdu. Minä takapuoleni kanssa vain peruutan sisään, jos katson että tilaa on tarpeeksi.

Ihmiset täällä ovat hyvin sosiaalisia ja uteliaita. Tästä kertoo esimerkkinä meidän heti ensimmäisellä viikolla kaveriksi iskeytynyt bussikuski-Juan. Kaikkien väsyneiden sankari. Juania ei kiinnosta jos et ymmärrä sanaakaan hänen kieltään. Hän silti kertoo elämäntarinansa. Hän kertoo sen vartalollaan ja äänellään. Hän ottaa sinut mukaan. Hän ottaa sinut.. Kerroinko siis että Juan on yliopistoni bussikuski (kyllä yliopistollani on omia busseja.) eli tapaan hänet miltei viikottain..

Kun erilaiset yksityiskohdat joita olen yliopistostani maininnut ynnää yhteen saa sellaisen kaavan jonka neliöjuuri näyttää rankasti sitä että yliopistollani on rahaa. Paljon rahaa. Paljon rahakkaita vanhempia, jotka kustantavat opiskelijoidensa huvit. Täällä päin kun on rahaa, on paljon rahaa. Esim. mites tuo toisen orientaatiopäivän VIINIMATKA. Niin eikä se ole edes viimeinen viinimatka jonka yliopistomme haluaa maksaa vaihtareilleen. Mielenkiintoista. Mie-len-kiintoista.

Kuten olen jo aikasemmin maininnut ihmiset täällä ovat mukavia ja avuliaita. Tämä siis koskee kaikkia muita paitsi toimistotyöntekijöitä. Heidän kanssaan minulla on ollut ns. rough-patch menossa. Tietenkin minun oma virheeni on tulla espanjan kieliseen maahan puhumatta sanaakaan espanjaa (no juu sanaakaan on hieman liioittelu, totta kai osaan ilmaista etten puhu espanjaa, sanoa kiitos ja muutaman rivon sanankin osaan huutaa jos tilanne sitä vaatii) mutta toden totta, virastot joissa on _pakko_ käydä jotta saa paikallisen henkkarin eivät todellakaan halua auttaa sinua millään muulla kuin _CHILEN_ espanjalla. Toistan chilen espanjalla. Tämä espanja on siitä kivaa ettei sitä ymmärrä edes äidinkielenään espanjaa puhuva ihminen. Sössötys ja S-kirjaimen jättäminen pois lausunnasta aiheuttavat joskus sekavia tilanteita joissa en muutenkaan ole hyvä toimimaan mutta vielä se pieni kirsikka siihen kakun päälle. Mucha gracia.

Tässä kaikki tältä erää!

Laitan taas lisää kun olen tuijotellut lisää!

Pidän silmät ja korvat ja suun auki!

ShantiShanti

M

lauantai 10. elokuuta 2013

Sí po!

Ensimmäinen viikko lähti todellakin käyntiin erittäin loistavissa merkeissä. Ja ensimmäisen viikon torstaina olleen orientaatiopäivän kautta sain jo hieman kosketusta toisiin vaihto-opiskelijoihin. Tosin pääseminen yliopistolle oli vähän kuin se merirosvoseikkailu aikoinaan ylen lastenohjelmistossa.
Olin kuullut jo metron kamaluudesta muutamalta ihmiseltä, varsinkin aamuruuhkan aikaan, enkä siis taaskaan ottanut kuuleviin korviin. Tietenkin rinnastin tilanteen aikaisempiin kokemuksiin mm. Shanghain, Rooman ja Lontoon metroon, ajatellen että "hei jos sieltä on selvitty niin tuskin tää mtn vaikeempaa on". Eip midi. Tosiaan paikalliseen metroon on hyvä kasin aikoihin tunkea perä edellä (onneksi mulla on sitä ihan kiitettävästi) ja leikkiä olevansa kuuromykkä. Haha, ei vaineskaan. Matka ei ollut läheskään niin kammottava kun mitä olin laskeskellut, miettinyt ja päässäni paisutellut. Väkeä tietenkin oli paljon, mutta metrossa ilma vaihtui hyvin, ihmiset olivat suhteellisen kohteliaita enkä kokenut mitään eriskummallisia hetkiä.

Santiagossa toimii julkinen kuin rasvattu ja aina pääsee minne haluaa. Tietenkin on myös elettävä paikallista kulttuuria ja otettava rennosti eikä saksalaisittain nipotettava joka minuutista.

Perjantai ja loppu viikonloppu vietin yhdessä kahden jenkkivaihtarin kanssa. Molemmat on todella mukavia tyttöjä ja eniten tuntuu synkkaavan S:n kanssa. Me ollaan hoidettu asioita yhdessä mm. täkäläiset henkkarit ja esim perustarpeet kuten lakanoiden ja hedelmien hankkiminen (joista kirjoitan kyllä aivan oman tekstin, sen verran huumoria tarvittiin asiasta selviämiseen..)

Sää täällä on todellakin hyytävä. Asiaahan ei siis millään tasolla paranna se fakta että ikkunoita ei eristetä eikä niitä ole kuin yksi chibale per ruutu. Mä olen hakenut läheisyyttä ja lämpöä mun peitosta ja kuumavesipullosta, jonka hankin varmuuden vuoksi. Kolmet villasukat on tullu käyttöön, mutta esimerkiksi ne saaterin nokiat on vieläkin Suomessa koska jälleen ajattelin etten niitä tarvitse.

Oon keräillyt hieman muistareita ylipäätään asioista joita on tapahtunu ja puran kyllä heti kun tulee hyvä sauma että voin kirjotella.. Joka päivä tosin oon iltaan asti omilla teilläni ja sitten illasta niin väsyny että kaatuminen sänkyyn on mieluisampaa kuin kirjoittaminen.. mistä lie johtunee..

Eniveis! Kyllä tulee lisätietoo etc jahka tässä päivät muuttuu arjeksi ja mulla alkaa vapautuun tilaa kalenterista tällekin touhulle!

ShantiShanti!

M

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

BIENVENIDOS!

Huh taas otettu lento Suomesta etelään, näin hyvästi etelän talviaikaan mutta enigeis, ja vuosi Chilen Santiagossa starttaa!

Lennot sinällään tuttua kauraa. Silmät kiinni jo ennen takeoffia ja seuraavan kerran herään joko ruoan tuoksuun tai touchdowniin, mikä sinällään on suht helppoa matkustamista. Tällä kertaa tosin ensimmäistä kertaa koin olevani liian.. pitkä.. istuimiin. Tai siis. Ennen en ole kärsinyt ongelmasta "miten päin olla että sääretkin(niin ne 50cm mun vartalosta) mahtuu jonnekin" mutta nyt sain todella etsiä itselleni asentoa jossa jalat ja koko alavartalo ei olis puutunut.. Joko penkkirivien välit on taas lyhentyneet tai sitten mä olen kasvattanut 0,5cm lisää!

En ollu ennen reissua kauheen aktiivinen asioitteni hoitamisessa joten esimerkiksi viisumin hakeminen tapahtui viikkoa ennen lähtöä ja tavaroiden karsiminen ja pakkaus viikonloppua ennen lähtöä. Eli siis perus kunnon reissaaja. Asuntoasioista en edes Suomessa ollessani halunnut keskustella.. ajatellen että painajainen se kuitenkin on. Ehkä tämä 'Herran haltuun' -tapa oli oikea asenne lähestyä tätä maata sillä mitään moitittavaa en ole vielä löytänyt!

Ensinnäkin se tunne kun istuu koneessa matkalla aivan tuntemattomaan jännärikakkaahdistus kurkusta pikkuvarpaaseen asti, ajatellen että kun saapuu paikalle tulee oleen pieni painajainen taistella ittensä lentokentältä centroon paikallisten pirssikuskien ja muiden mielitiettymamujen kanssa, voin kertoo ahdistaa sillain asteikolla 5-10 n. 23. Ja se tunne kun saapuu toiselle mantereelle odottaa spostissa viesti siitä että sohva on aina valmiina ja huonekin löytyy vuokrattavaksi n. kuukaudeksi! Ensimmäistä kertaa en osaa laittaa sanoiksi sitä kiitollisuuden määrää joka sisällä vaa loistaa kuinka ahdistusmittari muuttuu partymittariksi ja kuinka uskaltaa jo sanoa ekat espanjansa Uuno Epsanjassa -teeman mukaisesti.

Tietenkin minivänissä jonka otin keskustaan lentokentältä istui jo valmiiksi ystävällisyyttä ja kansainvälisyyttä hehkuva nuori espanjanopettajatar joka halusi kovasti auttaa ja joka varmasti tulee lähipäivinä saamaan sähköpostia muuan neiti Gathuolta. Asiat sujuivat ku rasvattu. Maahan saapumisessakaan ei tarvinnut tapella viisumieni kanssa tai ottaa lisä mugshotteja tai edes sanoa sanaakaan lokaalia kieltä. Hola! ja sitä rataa..

Ystäväni E omaa aikamoisen ystäväpiirin, jonka avoin syli ja lämmin vastaanotto on mykistänyt tämän tytön aivan totaalisesti. Tälläkin hetkellä istun heidän sohvallaan kuuman suihkun, kahden aterian ja pitkään kestäneen keskustelun jäljiltä epävarmana siitä että tuleeko halua palata Suomeen ollenkaan (noh ehkä kaikki ajallaan.. onhan siellä kultaakin kalliimpia asioita minulle). Tytöt I ja N asuvat hienolla seudulla ja ovat kutsuneet sohvallensa 3 yöksi jonka jälkeen voin asua I:n huoneessa seuraavat 3viikkoa kunnes löydän oman soppeni tästä kaupungista. Olo on niin helpottunut etten ole varma miten voin heitä kiittä. Olen luvannut tehdä suomalaista junttiruokaa elikkäs nääs makaroonilooraa heille heti sopivan ajankohdan sattuessa. Vähintä mitä voin tehdä tälläisen kultaisuuden edessä. AMEN.

Jos päiväni ei vielä ole ollut kyllästetty Sí ja No sanoilla ja puoliymmärtäväisellä nyökkäyksellä ja yrityksillä aloittaa keskustelut mieluusti englanniksi ei espanjaksi niin tämän kruunasi sohva-asuntoni siivojatar! Nainen kuin veistos, noin niinkuin henkisellä meiningillä. Papatus kuin pikkukiinalaisista konsanaan, tosin pehmeemmällä paukkeella. Vielä kolmannellakaan kerralla hän ei suostu käsittämään että oma espanjani kattaa hyvin pienen osan siitä mitä hän juuri on minulle puhunut. Ymmärrän kohdat averdad, chino ja de nada. Eli en ole ihan varma mistä on nyt puhuttu. Mutta hän on iloinen, antaa poskipusun ja jatkaa toimintaansa lauleskellen ja puhuen samalla, nyt en vain tiedä kelle.

Vieläkin on käsittämätöntä kuinka olen toisella puolella palloa vieraalla sohvalla jossa olo on kuitenkin kotoinen. Tytöt ovat ultimaattisen mukavia ja haluavat keskustella ties mistä ja saada minulle mahdollisimman kotoisan olon. Tunne on mahtava! Haluan että jokainen tulee Chileen ja kokee saman. Mama ei huolta, aamuöinen itku on vaihtunut jo hymyyn ja tiedän että Suomi pysyy paikallaan vielä seuraavat 2 vuotta kun taas asetun sinne, luultavasti.

Haluisin vielä tämän päivityksen päätteeksi kiittää kaikkia ihmisiä tästä kesästä. Se oli maaginen ja tunnen itseni todella onnekkaaksi kun minun ympärilläni on niin paljon mahtavia ihmisiä, kenen ansiosta itsekin hehkun. Ja erityisesti sinä, tiedät kyllä, olet tukenut ja antanut niin paljon etten usko että tiedät itsekään!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hei ja pahoitteluni 1,5 vuoden hiljaiselosta!

Kuulostaapa kamalalta ettei ole yli vuoteen kirjoittanut mitään. Nyt lupaan että ainakin vaihtoni ajan laitan tekstiä tulemaan. Äidille ja kavereille. Kukapa muukaan tätä lukis!

ShantiShanti!


M